Maria Kalaniemi: ”Kun luonnollisuus on mukana, ei kangistu kaavoihinsa”

Säv.San.Sov. - Un pódcast de Teosto

Categorías:

Harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi uskoo, että musiikin tehtävä on välittää tunteita. Espoon Kilossa lapsuus- ja nuoruusvuotensa viettänyt Maria Kalaniemi kasvoi kodissa, jossa harmonikka ja haitarimusiikki oli paljon läsnä. ”Vanha tanssimusiikki oli meidän soul-musiikkiamme. Se on kyllä minussa hyvin vahvana.” Kalaniemi sai varhaisina soittajanvuosinaan tukea monilta ihmisiltä. Isoäiti Astrid auttoi hankkimaan ensimmäisen haitarin ja soittotuntipaikan jo varhain – ja auttoi kantamaan haitaria linja-autoon ja raitiovaunumatkaa takia Espoon Viherlaaksosta Helsingin Kallioon. Koulussa orkesteria johtanut Barbro Bergqvist puolestaan maksoi omista rahoistaan Kalaniemelle taksin. Harjoituksiin saatiin tämän ansiosta haitarinsoittaja ilman, että tämän sormet olisivat olleet kantamisesta väsyneeet. Lisäksi oli muun muassa Lyyti-täti, alivuokralainen, jolle musiikki oli tärkeä osa elämää. Nämä kaikki olivat eri roolissa, mutta heidän antamansa esimerkki Kalaniemelle oli yhteinen: musiikki herättää voimakkaita tunteita ja auttaa myös käsittelemään niitä. ”Se ei ole ollut mitään surua, vaan siinä on ollut elämänkaiho”, Kalaniemi sanoo ja täsmentää kaihon tarkoittavan esimerkiksi hänen isänsä tapauksessa sitä, että tämä tunsi Kalaniemen soittaessa ikävää synnyinseutuaan Juvaa kohtaan niin voimakkaasti, että puhkesi kyyneliin. Mutta isän ikävän tunteeseen sisältyi myös onni ja ilo siitä, että oli saanut elää ja syntyä ”maanpäällisesssä paratiisissa”. Myöhemmin Kalaniemi on opiskellut muun muassa Sibelius-Akatemiassa, mutta aikanaan lapsuudessa imetyt vaikutteet ovat kulkeneet läpi uran. ”Nimenomaan se, että tunneväylä on auki, että pystyisi musiikin avulla välittämään tunteita.” Kalaniemen säveltämiseenkin vaikuttaa se, että hän on tunnesoittaja. Hän ei sävellä tietokoneen ääressä, vaan haitari sylissään. Hän ei pitkällä urallaan ole myöskään pahemmin ottanut sävellettäväkseen tilausteoksia, vaan mieluummin kirjoittanut omia projektejaan. ”Kun tekemisessä on luontevuus, luonnollisuus mukana, ei käy niin, että pääsee kangistumaan omiin kaavoihinsa.” Ehkä sama asia toisin sanoin on myös Kalaniemen neuvo uusille biisintekijöille, jotka käyttävät instrumenttinaan harmonikkaa tai jotain muuta vähän harvinaisempaa. ”Kannattaa miettiä ja kuunnella, mikä musiikki sisälläni haluaa tulla soitetuksi.” Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Visit the podcast's native language site